28. joulukuuta 2017

Joulukuun kosmetiikkaostokset


Toivottavasti kaikkien Joulunaika on mennyt mukavasti :)

Tällä kertaa haluan esitellä blogissani Joulukuun kosmetiikkaostokset. Jotenkin kuvittelin, että en ostelisi paljon kosmetiikkaa Joulukuussa, muten mites kävikään! Osa näistä on kyllä tilattu viime kuun puolella, mutta saapuivat tässä kuussa. 

Yläkuvassa siis kaikki Joulukuussa ostamani tuotteet. Alla jokainen tuote erikseen. Kirjoituksen lopusta löytyy ostosten yhteenlaskettu hinta.


Shaaanxo paletista kerroinkin Jouluaattona ilmestyneessä kirjoituksessa. Kyseessä on luomiväri/huuliväri paletti, josta tykkään todella paljon. Tilasin tämän Beautybay.comista Black Fridayn aikaan ja tälle tuli alennusten jälkeen hintaa 13,37e.


L.A. Girl Pro Conceal peiteainetta olen testaillut muutamia kertoja ja toistaiseksi olen siitä tykännyt. Kerron tästä lisää vielä jossain vaiheessa blogissani. Tämä on ostettu Beautybay.comin Black Friday alennuksesta hintaan 3,61e.


Mario Badescun Drying Lotion on ollut minulla kovalla käytöllä Joulukuussa. Olen käyttänyt tätä mustapäiden kuivatukseen ja mielestäni se toimii siihen erinomaisesti. Tämä Myös Beautybay.comin Black Friday alennuksesta hintaan 13,84e.


Hankin Beautybaysta Black Friday alennuksesta myös kaksi meikkivoidetta. Milanin Conceal + Perfect ja L.A. Girl Pro Coverage. Milanin meikkivoiteesta kerroinkin aikaisemmin blogissani, mutta L.A. Girl meikkivoidetta en vielä ole testannut koska tämän sävy on sen verran tumma, että en ehkä kehtaa testata tätä kuin kotioloissa ja en vielä ole sitä kerennyt tekemään. Näiden hinnat: L.A Girl: 7,93e ja Milani: 9,65e.


Miss Beauty London merkin kosmetiikkaa tuli hiljattain myyntiin mm. Prismoihin. Ostin testiin tämän meikkivoiteen, jota en ole vielä kerennyt kunnolla testata. Tämän hinta 3,98e.


Hankin testiin myös Miss Beauty London merkin pohjustajan, josta olen tykännyt yllättävän paljon. Se sopii hyvin omalle rasvoittuvalle iholleni ja se pidentää meikkipohjan kestoa huomattavasti. Tulen kertomaan tästä vielä lisää jossain vaiheessa. Tämän hinta 3,49e.


The Body Shopin Black Friday alennuksesta hankin Seaweed kosteusvoiteen. Pakko myöntää, että talveen tämä kosteusvoide ei ehkä ole ihan tarpeeksi kosteuttava, mutta tykkään siitä kuitenkin. Tämän hinta normaalisti 21,50e alennuksella 9,90e.


The Body Shopin Camomile Cleansing Butter tarttui mukaan TBS:n kanta-asiakaspäiviltä. Tämä oli minulla Jouluna mukana reissussa ja tykkään tästä putsarista erittäin paljon. Tämän hinta normaalisti 19,50e, alennuksella 15,60e.


The Body Shopin Drops of Youth seerumi tarttui myös mukaan kanta-asiakaspäiviltä. Tämä seerumi kosteuttaa mukavasti ja se myös saa ihon tuntumaan ihanan pehmeältä. Tämän hinta normaalisti 38,60e, alennuksella 30,88e.


The Body Shopin Frosted Berries kuorinta tarttui mukaan Black Fridayn aikaan. The Body Shopin kuorinnat ovat ehkä parhaita kuorinta-aineita joita olen kokeillut. Kuorinta saa ihon tuntumaan todella pehmeältä ja se myös kosteuttaa ihoa. Frosted Berries on Joulun ajan erikoistuoksu. Tämän hinta normaalisti 22,50 alennuksella 18,00e.


The Body Shopin Moringa vartalovoi tarttui myös mukaan Black Friday alennuksesta. Olen käyttänyt TBS:n vartalovoita useamman vuoden ajan ja Moringa tuoksu on yksi lemppareistani. Tämän hinta normaalisti 19,50e alennuksella 10,00e.


The Body Shopin Vitamin E Sleeping Mask on ihanan kosteuttava yönaamio, jota tykkään käyttää etenkin talvisin. Tämän hankin kanta-asiakaspäiviltä. Hinta normaalisti 20,00e alennuksella 16,00e.


The Body Shopin Camomile Silky Cleansing Oil on ollut minulla käytössä jo useamman vuoden ajan. Tämä tuote on ihan loistava meikin puhdistukseen ja sillä saa irti kaiken meikin vedenkestävästä ripsiväristä lähtien. Nappasin tämän mukaan TBS:n kanta-asiakaspäiviltä. Hinta normaalisti 19,50e alennuksella 15,6e.


Beautyblenderin Gold Mine pakkauksen nappasin mukaani hieman ennen Joulua samalla kun etsin joululahjoja. Pakkauksessa on kaksi meikkisientä, puhdistussaippua ja Blotterazzi sieni. Tämän hinta oli 39,30e.


Hankin myös Garnierin Balancing Botanical Gel Wash kasvojenpuhdistajan. Tätä en vielä ole testannut, koska odotan että vanha putsarini loppuu. Tämän hinta 4,90e.


Jouluostoksien lomassa nappasin mukaani myös tämän The Body Shopin Fuji Green Tea Cleansing Hair Scrubin. En ole aikaisemmin kokeillut hiuskuorintoja mutta olen jo pitkään halunnut kokeilla niitä, joten hankin tämän testiin. Tämän hinta on 20,00e.


Hankin myös uuden huulirasvan, koska useammat huulirasvani vetelevät viimeisiään. Labellon huulirasvat ovat ehdottomia lemppareitani. Tämän hinta 2,50e.


Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä Jeffree Starin Velour Liquid Lipstick sävyssä Mannequin. Hankin tämän, koska olin kirjoittanut kyseisen huulipunan nimen ylös jo useita kuukausia sitten kun katsoin Youtubesta videota, jossa esiteltiin kaikki Jeffreen nestemäiset huulipunat. Kuvittelin tämän olevan itselleni hyvä sävy, mutta pakko myöntää, että se saa ihoni näyttämään hieman harmaalta, mikä on harmi. Jos et tiennyt, monet Sokokset ottivat Jeffree Starin kosmetiikkaa myyntiin Joulukuussa ja ainakin Oulun Sokoksella Jeffreen pisteellä on ollut kuhina joka kerta kun olen siellä vieraillut. Tämän punan hinta Sokoksella 21,90e (mm. Beautybay myy näitä edullisemmin).

Noniin. Tässä kuussa ostin aika paljon The Body Shopin tuotteita ja aika paljon sellaisia tuotteita, joita olen aikaisemminkin käyttänyt.

Näiden kaikkien tuotteiden yhteenlaskettu hinta on: 260,45e, mikä on mielestäni aika paljon. Näihin ostoksiin vaikutti kyllä aika paljon se, että viime aikoina on ollut kaikenlaisia alennuksia sekä myymälöissä, että verkkokaupoissa enkä usko, että Tammikuun ostokseni tulevat olemaan ihan näin kalliit.

Ostitko sinä paljon kosmetiikkaa Joulukuussa?

- Laura

26. joulukuuta 2017

Mario Badescu drying lotion


Olen jo pidemmän aikaa halunnut testata Mario Badescun tuotteita. Black Fridayna hankin Beautybay.comista tämän Drying Lotion- aineen testiin. Tässä kirjoituksessa kerron hieman mielipiteitäni kyseisestä tuotteesta.


Tuotteen tulee antaa olla pöydällä, jolloin pullon vaaleanpunainen aine painuu pullon pohjalle ja kirkas neste ei ole tällöin sekoittunut vaaleanpunaiseen aineeseen. Pullon pohjalla on mielestäni aika vähän vaaleanpunaista ainetta ja voin kuvitella, että käytän tämän tuotteen loppuun aika nopeasti.


Yläkuvassa pullon aines sekoitettuna. Tällaisenaan tuotetta ei siis saa käyttää vaan pitää odottaa, että vaaleanpunainen aines painuu pohjalle.


Ainetta on tarkoitus saada vanupuikon päähän ja siitä iholle. Yhdellä kerralla vanupuikkoon tarttuu kohtalaisen paljon vaaleanpunaista ainetta. Jos kasvoilla on vain muutama finni, ainetta tulee todennäköisesti liikaa.

Testasin ainetta muutamaan pieneen finniin sekä nenäni mustapäihin. Mustapäille tätä einetta ei ole ilmeisesti tarkoitus käyttää, mutta olen joskus kuullut, että sitä voi niihinkin käyttää. Mielestäni tuote toimii yhtä hyvin mustapäille ja finneille. 

Testasin siis tätä tuotetta yön yli finneille ja mustapäille muutamaan otteeseen. Huomasin, että ensimmäinen kokeilukerta oli kaikista tehokkain mustapäille ja mielestäni mustapääni vähenivät puolella nenässäni. Huomasin tuotteen myös auttavan suurien ihohuokosten kanssa ja mielestäni tuote ikäänkuin silotti ihoani. Finnit vähenivät myös puolella.

Muutama päivä ensikokeilun jälkeen testasin tuotetta uudelleen ja finneihin se toimi samalla tavalla. En kuitenkaan usko, että tuote toimi mustapäivin ihan täysin samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla, mutta se kuitenkin vähensi niitä huomattavasti. Nyt en ole käyttänyt tuotetta useampaan päivään ja olen huomannut, että mustapääni ovat palanneet aika hyvin nenääni. Uskonkin, että minun tulisi käyttää tuotetta vähintään joka toinen yö, jotta tulos säilyisi hyvänä. En usko kuitenkaan, että haluan käyttää tuotetta ihan niin usein, koska käyttäisin tuotteen loppuun todennäköisesti todella nopeasti ja myös siksi, että en pidä tuotteen tuoksusta yhtään. Silloin kun tuote on iholla vielä märkää, se tuoksuu todella voimakkaasti. Tuoksusta tulee itsellä mieleen teeöljyn ja jonkin lääkeaineen sekoitus. Kuivumiseen menee ainakin 5-10 minuuttia ja sen jälkeen tuote ei tuoksu kovinkaan paljon, kuitenkin vähän. Tuoksu on alussa niin voimakas, että se on aiheuttanut itselleni päänsäryn. 

Tuote on siis mielestäni erittäin hyvä, mutta sen miinuksia ovat ehdottomasti sen tuoksu ja sen vähyys pullossaan. Jatkan kuitenkin tämän tuotteen käyttämistä, koska se saa ihoni näyttämään sileämmältä ja koska se auttaa todella tehokkaasti mustapäivin ja myös finneihin.

Tämän tuotteen hinta 19,60 (Beautybay.com)

Oletko itse testannut kyseistä tuotetta? Haluaisitko testata?

- Laura

24. joulukuuta 2017

BH Cosmetics Shaaanxo paletti


Tänään haluan hieman esitellä uutta ihastustani, nimittäin BH Cosmetics- merkin Shaaanxo palettia.

Tilasin paletin Beautybaysta Black Fridayn aikaan ja silloin maksoin paletista vain 13,37 euroa Normaalisti paletin hinta on 21,70e, mikä ei mielestäni sekään ole paha hinta tästä paletista.

Paletissa on kaksi puolta. Toisella puolella on 9 luomiväriä ja toisella 9 huulipunaa. Uudemmassa, Remix paletissa luomiväreillä on nimet, mutta tässä paletissa sävyillä ei ole nimiä. Uudesta paletin versiosta on myös otettu pois huulipunat ja niiden tilalla on uusia luomivärejä. Remix- palettia ei vielä ole Beautybayn valikoimassa.


Yläkuvassa paletin luomivärit. Kolme alinta luomiväriä ovat omaan mieleenki ehkä hieman liian tummia, mutta muuten paletti on mielestäni erittäin onnistunut. Tykkään käyttää kaikkia kuutta ylintä sävyä luomillani ja saan mielestäni niillä luotua silmämeikin, joka on kaunis ja josta pidän. Sain jopa avomieheltä kommentin siitä, että luomivärini näytti sievältä kun käytin tätä palettia :p Mielestäni se jo kertoo jotain tästä paletista. 

Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että pelkästään näillä yhdeksällä sävyllä saan ainoastaan muutaman erilaisen meikin tehtyä. Tämä johtuu varmaankin siitä, että useimmat sävyistä ovat joko satiinisia tai kimaltavia ja vain kolme niistä ovat mattapintaisia.

Luomivärien koostumus vaihtelee mielestäni hieman paletissa. Satiiniset tai kimaltavat sävyt ovat pehmeämpiä kuin matat sävyt. Tämä taitaa kuitenkin olla vain hyvä asia, sillä mattasävyjä on helppo levittää silmille ja blendatessa ne eivät suttaannu sinne tänne vaan pysyvät aika hyvin paikoillaan silmillä. Tämän paletin mattasävyt ovatkin ehkä lemppareitani samoin kuin paletin kaikista kimaltavin sävy, jota olen myös käyttänyt onnistuneesti highlighterina.



Yläkuvassa kaikki paletin sävyt. Ruskea, kellertävä ja kaikista vaalein sävy ovat paletin ainoat mattapintaiset sävyt. Kaikista kimaltavin sävy eli toiseksi oikeanpuoleisin sävy on ehkä paletin kaunein sävy.


Yläkuvassa paletin kolme ylintä sävyä.


Yläkuvassa paletin keskimmäiset sävyt.


Yläkuvassa paletin alimman rivin sävyt.

Vaikka omistankin tämän paletin, haluan ehdottomasti hankkia vielä paletin uuden version, eli Remix paletin, koska tykkään tämän paletin luomiväreistä todella paljon. Niiden laatu vastaa mielestäni ehdottomasti esim. Urban Decay:n tai MAC:n luomivärien laatua. Laatu on ehkä jopa tasaisempi kuin Urban Decay paleteissa ja nämä värit ovat selvästi pehmeämpiä kuin MAC:n luomivärit.


Yläkuvassa paletin toinen puoli, eli huulivärien puoli. Pidän todella paljon tämän paletin huulipunien sävyistä. Sävyt ovat onnistuneita ja vaihtelua värien välillä on todella paljon. 

Huulipunat tuntuvat paletissa aika pehmeiltä, mutta eivät liian pehmeiltä. Niiden peittävyys huulilla ei ole kovin suuri, mutta ne kuivuvat huulille lähes mattapintaisiksi. Sen takia, ne näyttävät huulilla mukavan luonnollisilta. Ne kestävät huulilla myös pitkään ja tummemmpia sävyjä on jopa vaikea saada huulilta pois.

Tässä paletissa mahtavaa on se, että sävyjä voi myös sekoittaa mielensä mukaan. Esim. sekoittamalla kaikista vaaleinta sävyä alarivillä sen vieressä olevaan punertavaan sävyyn, saa aikaiseksi kauniin haalean pinkin. Itse sekoitan sävyjä paletissa lähes jokaisella käyttökerralla.


Yläkuvassa kaikki paletin sävyt.


Yläkuvassa paletin ylin rivi.


Yläkuvassa paletin keskirivi.


Yläkuvassa paletin alin rivi. Lempisävyni koko paletissa taitaa olla vasemmalla oleva, paletin vaalein sävy.

Minua hieman ihmetyttää, miksi en ole kuullut mitään aikaisemmin tämän paletin huulipunista. Mielestäni ne ovat ihan loistavia silloin, kun en halua kovin peittävää punaa huulilleni. Kulutan näitä huulipunia sen verran nopeasti, että olen harkinnut jo varapaletin ostoa. 

Paletin kanssa on myös mahtava matkustaa, koska siinä on mukana sekä luomivärit, että huulipunat. Tämä paletti on mielestäni lähes täys kymppi. Jos luomiväripaletin alin rivi olisi hieman vaaleampi, antaisin tälle paletille täyden kympin.

Oletko testannut kyseistä palettia tai BH:n kosmetiikkaa ylipäätään?

- Laura

Niin ja Hyvää Joulua! :)

22. joulukuuta 2017

The Body Shopin parhaat tuotteet haul


Olen The Body Shopin todella suuri fani. Pidän monista heidän kasvojenhoito-, ja vartalonhoitotuotteistaan. Yläkuvassa viime aikoina hankkimiani The Body Shopin tuotteita. Osan hankin Black Fridayn aikaan ja osan lähes heti Black Fridayn jälkeen olleilta kanta-asiakaspäiviltä, jolloin kaikki kyseisen kaupan tuotteet olivat -20%. Nämä tuotteet ovat sellaisia, joita olen käyttänyt useita kertoja aikasemminkin ja joihin olen todellakin tykästynyt. Jos The Body Shopin suuri valikoima pelottaa, niin ainakin nämä tuotteet ovat harvinaisen hyviä ja suosittelen niitä lämpimästi. Alla hieman lisää jokaisesta tuotteesta.


Camomile Silky Cleansing Oilista olen kertonut aikaisemminkin, vähintään kuukaudessa loppuneiden tuotteiden kirjoituksissa, koska käytän tällaisen pullon loppuun parin kuukauden välein. Kyseessä on siis meikinpuhdistusöljy, jolla saa pois ihan kaiken meikin vedenkestävästä maskarasta lähtien. Olen käyttänyt tätä tuotetta jo parin vuoden ajan. Tykkään tästä tuotteesta erityisesti siksi, että se ei ärsytä silmiäni yhtään. Esimerkiksi suurin osa Micellar vesistä ja kasvojenpuhdistusliinoista ärsyttävät silmiäni. Tämän tuotteen hinta on 19,50e ja yleensä ostan näitä kanta-asiakaspäiviltä varastoon.


Edellisen tuotteen kiinteä versio on Camomile Sumptuous Cleansing Butter, jonka olen myös maininnut aikaisemmin blogissani. Tykkään ottaa tämän aina reissulle mukaan, koska se on niin helppo ja tuote on yhtä hyvää, ellei jopa parempaa kuin öljyversio. Otan tämän ehdottomasti Jouluksi reissuun mukaan! Tämän tuotteen hinta on sama kuin öljyllä eli 19,50e.


Drops of Youth sarjan Youth Concentrate on seerumi, jota käytän aina iltaisin kasvoveden jälkeen. Seerumi on mukavan kevyt, mutta se kosteuttaa ihoa todella hyvin ja se myös pitää ihon pehmeänä. Tykästyin tähän tuotteeseen heti ensiyrittämällä ja tämä on toistaiseksi toinen purkkini tätä seerumia. Tulen varmasti ostamaan näitä myös jatkossa. Seerumin hinta on 38,60e.


Vitamin E Sink-in Moisture Sleeping Mask on tuote, jota en ole käyttänyt ainakaan vuoteen, mutta halusin hankkia sen uudelleen käyttöön. Kyseessä on siis kosteuttava naamio, jota on tarkoitus käyttää öisin. Naamio on mukavan kevyt, mutta se kosteuttaa ihoa hyvin. Vaikka itselläni onkin rasvoittuva iho, ihoni voi olla myös etenkin näin talvisin hieman pintakuiva ja ihoa voi kiristää, jos en kosteuta sitä hyvin. Käytänkin öisin ihollani todella kosteuttavia tuotteita. Olen aikaisemmin käyttänyt myös Vitamin E- sarjan kosteusvoiteita ja kasvovettä ja pidän myös niistä todella paljon. Naamion hinta on 20,00e.


Olen käyttänyt The Body Shopin Body Buttereita jo usean vuoden ajan. Ennen pidin erittäin makeista tuoksuista, kuten mansikasta tai vadelmasta. Nykyään lempparini on ehkä tämä Moringa, jonka tuoksu on mukavan kevyt, ja mielestäni tuoksu on sekoitus kukkaista ja myskistä. Nämä vartalovoit kosteuttavat mukavasti ja kuivuvat iholle nopeasti. Näiden hinta on 19,50e.


The Body Shopin kuorintoja olen myös käyttänyt useamman kerran. Tällä kertaa hankin Frosted Berries kausituoksun kuorinnan, jonka tuoksu on ihanan puolukkaisen ja marjaisan makea. Kuorinta-aine on sokerinen ja siten erittäin tehokas ja itsessäänkin todella kosteuttava. Ihoani ei haittaa, vaikka kuorinnan jälkeen en laita enää iholleni kosteusvoidetta, koska tämä kuirintakin on mukavan kosteuttava iholla. Se jättää ihon ihanan pehmeäksi ja uskaltaisin jopa sanoa, että kyseessä on paras vartalonkuorinta jota olen kokeillut, Tämän hinta on 22,50e.

Oliko mukana tuttuja tuotteita? Tykkäätkö käyttää The Body Shopin tuotteita yleensäkään?

- Laura

20. joulukuuta 2017

Täydelliset Jouluhuulet


Tänään haluaisin esitellä mielestäni parhaan huulivärin Jouluun :)


Yllätys yllätys, mielestäni paras huuliväri Jouluun on punainen. Kuvassa MAC:n huulipuna sävyssä Ruby Woo ja Colourpopin huultenrajauskynä sävyssä Bossy. Ruby Woo on mattapuna ja se säilyy huulilla useita tunteja, jos pohjalle levittää huultenrajauskynää, kuten esimerkiksi kuvassa näkyvää Bossy- kynää huulet pysyvät punaisina varmasti lähes koko päivän.

Ruby woo on kohtalaisen kuiva puna ja sen levitys onnistuu mielestäni hieman paremmin, kun laitan pohjalle Bossy- kynän koko huulille. Bossy on ihanan pehmeä, mutta sopivan jämäkkä huultenrajauskynä.


Yläkuvassa ylempänä Bossy- kynä ja alempana Ruby Woo. Näiden sävy on lähes identtinen ja ne ovat kummatkin sinipohjaisia punaisia, joten ne saavat hampaat näyttämään valkoisemmilta ja sävy on mielestäni täydellinen punainen esimerkiksi Jouluun tai joulujuhliin.

Käytätkö Jouluna yleensä ollenkaan kosmetiikkaa vaan keskitytkö muihin asioihin? :)

- Laura

18. joulukuuta 2017

Testissä NYX Proof It Waterproof Mascara Top Coat


Tänään testissä NYX Proof It Waterproof Mascara Top Coat. Kyseessä on siis tavallisen maskaran päälle levitettävä kirkas maskara, jonka tehtävä on tehdä tavallisista maskaroista vedenpitäviä.

Halusin testata tämän tuotteen, koska se vaikutti aika erikoiselta ja se voisi olla itselleni hyödyllinen, jos satun joskus tykästymään maskaraan joka ei valmiiksi ole vedenpitävä.


Maskaran levitin on kohtalaisen pitkä ja helppokäyttöinen. Tuote itsessään on kirkasta, vaikka se näyttääkin kuvassa vaalealta.


Kokeilin Proof it Top Coat:ia Benefitin Roller Lash Maskaran päälle. Tämä on ainoastaan siksi, koska testauksen aikaan omistin vain yhden vedenpitävän maskaran eli juuri Roller Lashin.

Pidän yleensä aina ripsilläni ainoastaan vedenpitäviä maskaroita, tämä on siksi, että olen aika paljon ulkona ja mm. pyöräilen lumi- ja vesisateessa ja noissa olosuhteissa pystyn pitämään ainoastaan vedenpitäviä maskaroita. Joskus olen erehtynyt käyttämään tavallisia maskaroita ja ne ovat hyvin pian olleet naamalla tai luomilla suttaantuneena.

Roller Lash on hyvä maskara vedenpitävyyden suhteen, se ei kuitenkaan väitä olevansa vedenpitävä ja jos ripset sattuvat kastumaan kunnolla, kyseinen maskara valuu heti.

Testatessani pidin toisen silmän ripsillä vain Roller Lashia ja toisen puolen ripsillä roller Lash + NYX Waterpfoot Top Coatia.  Annoin Roller Lash- maskaran kuivua ennen kuin laitoin ripsille NYX:n Top Coatin. 

Ripset näyttivät pelkällä Roller Lash puolella paremmilta, koska NYX:n Top Coat on todella vetistä ja se liimaa ripsiä yhteen ja myös painaa niitä alaspäin. En siis kovin pitänyt Top Coat- puolesta. Päivän aikana kumpikaan ripsiväreistä ei valunut ja päivän lopuksi ne näyttivät samalta kuin päivän alussakin (en kuitenkaan testauspäivänä esim. pyöräillyt sateessa vaan olin kotona :p).

Päivän lopuksi testasin ripsivärejä kastelemalla vanulaput ja kokeilemalla miten helposti ripsivärit irtoavat. Roller Lash irtosi lähes heti. Top Coat- puoli ei irronnut lähes ollenkaan. Top Coat siis todellakin toimii! Sitä oli jopa hieman hankala irrottaa, kuten monia vedenkestäviä maskaroita yleensäkin on.

Voin siis todeta, että Top Coat toimii. Se saa kuitenkin ripset näyttämään siltä, kuin omistaisin vain n. 3 ripseä, koska se liimaa ripsiä yhteen. Olisi ehkä helpompi laittaa Top Coatia ripsille kun alla oleva ripsiväri on vielä märkää, mutta uskon, että tällöin ripsivärit sekoittuvat ja lopputulos ei ole kovin hyvä. Voikin olla, että en käytä tätä tuotetta enempää vaan tyydyn käytämään pelkästään vedenpitäviä maskaroita.

- Laura

16. joulukuuta 2017

Testissä Milani Conceal + Perfect meikkivoide


Tänään siis kerron Milanin Conceal + Perfect meikkivoiteesta, jonka hankin Beautybay:sta Black Friday:n aikaan. Oma meikkivoiteeni on sävyssä 00A, joka on vaalein saatavilla oleva sävy. Meikkivoide hapettuu iholla jonkin verran ja hienoisen hapettumisen jälkeen sävy 00A on itselleni sopiva.


Meikkivoide on pakattu hyvään pumppupulloon, jossa tuotetta on perinteiset 30ml. Pumppua on helppo kontrolloida. Itse tuote on todella paksua, kuten kuvasta voi ehkä huomata.


Tuotteen peittävyys on mielestäni erinomainen, lähes täysipeittävä. Levittäessäni tätä iholle, tuote tuntuu enemmänkin paksulta peiteaineelta kuin meikkivoiteelta. Itse tykkään peittävistä meikkivoiteista ja tämä on yksi eniten peittävistä, joita olen kokeillut.

Meikkivoide tuoksuus jotenkin tutulta, se on hieman parfymoitu ja tuoksu ei onneksi kovin häiritse omaa herkkää nenääni, koska tuoksu ei säily iholla kovin kauon.

Ensilevityksen jälkeen tuote tuntuu iholla erittäin tahmealta ja kostealta. Tätä meikkivoidetta tuskin kukaan pystyy käyttämään ilman puuterointia. Puuteroinnin jälkeen sormituntuma iholla on kuiva, mutta kasvot tuntuvat siltä, kuten niillä olisi aika paksu kerros jotain, kuten esim. kasvovoidetta.

Noin puolen tunnin tai tunnin päästä levityksestä meikkivoide tuntuu kasvoilla siltä, kuin kasvoilla ei olisi mitään. Se myös säilyy kasvoilla tosi hyvin. Kuitenkin jos satun koskemaan kasvojani, tämä meikkivoide saattaa hieman irrota ja esim. piposta jää ihoon aika helposti jäljet, koska meikkivoide irtoaa hankauksesta.

Irtoaminen ei kuitenkaan mielestäni ole kovin paha asia ja olen muun muassa flunssaisena pystynyt ihan hyvin niistämään nenäni ja sen jälkeen hieman sormilla korjailemaan meikkivoidetta ja olen kehdannut näyttäytyä julkisilla paikoilla :p

Jos pientä irtoamista ei lasketa, meikkivoide toimii iholla loistavasti. Se rasvoittuu hyvin vähän ja pieni rasvoittuminen saa ihon vain näyttämään luonnollisemmalta. Olen siis todella tyytyväinen tähän meikkivoiteeseen, varsinkin kun otetaan huomioon, kuinka vaikeaa omalle rasvoittuvalle iholleni on löytää sopivia meikkivoiteita.

Meikkivoiteen hintakin on hieman pienempi kuin lempparimeikkivoiteideni yleensä, kuten L'oréalin Infallible 24h-Matte meikkivoiteen. Conceal + Perfect meikkivoiteen hinta on nimittäin 15,70e (Beautybay.com) ja Black Fridayn aikaan sain sen hintaan 9,65e.

Oletko jo kokeillut tätä meikkivoidetta tai Milanin tuotteita ylipäätään?

- Laura