2. syyskuuta 2017

Muutamia uutisia: MAC saapuu myös Kicks:n!

MAC kosmetiikka tuli siis eilen myyntiin Sokoksen verkkokauppaan ja Helsingin Sokokseen. Kicks kuitenkin ilmoitti, että MAC:n kosmetiikka saapuu myös sen kauppoihin (lokakuun aikana). Näin Oululaisena iloitsen siitä, että ilmeisesti myös kohta Oulusta voi ostaa MAC:n kosmetiikkaa, jos sitä ei halua tilata Sokokselta tai Stockmannilta.

Kicks on myös hiljattain alkanut myymään Smashbox:n ja Buxom:n kosmetiikkaa. Onko Kicks herännyt horroksestaan? Näyttäisi hieman siltä. Ainoa brändi, joka Kicksillä ennen oli myynnissä, joka oli vähänkään mielenkiintoinen on Anastasia Beverly Hills. Voi olla, että tulen ainakin itse ostamaan kosmetiikkaani tulevaisuudessa enemmän Kicksistä. Kicks vinkkasi myös, että heille on tulossa muitakin uusia brändejä syksyn aikana.

Sokos viettää ensi viikolla Kutsu Kauneuteen kampanjaviikkoaan. Viikon aikana Sokosella on tarjouksessa useita tuotteita (kuten esim. Lumene CC-voide, kaikki tuoksut -20%, Clarins Instant Light Natural Lip Perfector, Sally Hansen geelilakat, Real Techniques siveltimiä, Beautyblendereitä ym ym.)

Sokosen uutuustuotteista voisin mainita esimerkiksi Cliniquen Pop Lip Powder huulipunan, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta jos kyseessä todella on puuterimainen huulipuna. Muita uutuuksia Sokoksella on muun muassa L'oréalin Paradise Extatic mascara, joka on ilmeisesti muualla kuin euroopassa nimeltään Lash Paradise ja jota on hypetetty muun muassa sen takia, että se on hyvin samankaltainen Too Faced Better Than Sex- mascaran kanssa. Paradise Extatic sarjaan kuuluu myös pomade eli geelimäinen kulmaväri.

Maybelline toi hiljattain Suomeen legendaarisen Instant Anti-Age The Eraser Eye peitevoiteen, jota on hypetetty paljonkin. Nyt se on myynnissä myös Sokoksella. Itse ostin kyseisen peiteaineen Lontoosta ja petyin siihen todella paljon. Omalla ihollani sen peittävyys oli todella surkea, jos katsoo kuvia tai videoita eri kauneusguruilta Youtubesta tai blogeista, voi huomata, että heillä peittävyys voi vaikuttaa erittäin hyvältä. En ole varma miksi joillakin, kuten itselläni peiteaineen peittävyys oli niin huono. Ehkä ostan peiteaineen testiin vielä kerran, jos se vaikka tällä kertaa toimisi paremmin.

Mitä mieltä olet tällaisesta kirjoituksesta eli kosmetiikkauutisista/vinkeistä?

-Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti