9. syyskuuta 2017

Ongelmallinen Lumene Matte Foundation


Tänään esittelyssä Lumenen Matte Foundation. Kyseessä on siis Lumenen ainoa mattameikkivoide. Meikkivoide on monella tavalla samantyylinen kuin L'oréalin 24h-matte meikkivoide, josta olenkin kertonut jo aiemmin. Tämä meikkivoide on kuitenkin koostumukseltaan hieman ohuempi ja kevyempi.


Meikkivoide on pakattu 30ml kokoiseen tuubiin.


Meikkivoide iholla.


Meikkivoide iholle levitettynä.

Oma meikkivoiteeni on sävyssä 00 Ultra Light. Joka ei mielestäni vastaa saman nimistä sävyä Lumenen CC-voiteessa. Matte meikkivoiteen sävy Ultra Light voisi mielestäni olla vieläkin vaaleampi. Pitäisikö vaaleamman sävyn nimeksi sitten laittaa -1? Mielestäni on kohtalaisen naurettavaa, että Lumene ja monet muut brändit eivät voi tehdä meikkivoiteisiinsa ja peiteaineisiinsa kunnollisia sävyjä (tarpeeksi vaaleita ja tummia).

Meikkivoiteessa on myös toinen ongelma. Voin käyttää kyseistä meikkivoidetta päivän, mutta jos käytän sitä esim. kolme päivää putkeen, ihooni alkaa ilmestyä pieniä näppyjä. Näpyt eivät ole finnejä, vaan vielä pienempiä. En ole varma miksi meikkivoide aiheuttaa näppyjä. Minulla on ollut sama ongelma Lumenen pohjustusvoiteen kanssa, jota Lumene ei kylläkään enään myy. Kyseessä oli tuubissa oleva muistaakseni mattapinnan jättävä pohjustaja.

Meikkivoide on siis ongelmallinen. Pidän sitä välillä kasvoillani, mutta en voi pitää sitä edes kahta päivää putkeen, koska ihoni reagoi siihen huonosti.

Onko kenelläkään muulla ollut vastaavia ongelmia Lumenen meikkien kanssa?

Meikkivoiteen hinta sokos.fi: 13,90e

- Laura

6 kommenttia:

  1. Mulla ei oo ollut Lumenen meikkien kanssa juurikaan mitään ongelmaa, mutta ihonhoitotuotteiden kanssa senkin edestä. Lumenen hyaluronitiiviste, silmämeikinpoistoaine ja eräs kasvovoide on aiheuttaneet mulle ihan järkyttäviä allergisia reaktioita. Toki herkkäihoisena mun iho reagoi muutenkin herkästi uusiin ja erilaisiin tuotteisiin, mutta Lumenen kosmetiikassa tuntuu olevan tosi usein jotain sellaista, mistä mun iho ei tykkää :/ Harmi ettet voi tota meikkivoidetta käyttää useammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole käyttänyt kovinkaan paljon Lumenen ihonhoitotuotteita. Tällä hetkellä on käytössä kuorinta-aine ja yökosteusvoide, jotka ovat toimineet hyvin. On kyllä aika erikoista, että Lumenen kosmetiikka ja ihonhoitotuotteet aiheuttaa ongelmia :/ Ainakaan itselläni ei ole koskaan ollut samantyylisiä ongelmia muiden kosmettiikkatuotteiden kanssa kuin Lumenen tuotteiden.

      - Laura

      Poista
  2. Kyseisestä meikkivoiteesta sävy 0 on selkeästi vaaleampi kuin 00, mutta hieman enemmän neutraali pohjasävyltään. Omasta mielestänikin on todella harhaanjohtavaa, nimetä kaikki meikkivoiteet sävyiltään ja numeroiltaan samoiksi, mutta ne ei kuitenkaan vastaa toisiaan ollenkaan. Myös tuon mattameikkivoiteen ja lumenen blurr meikkivoiteen välillä on sävyero, vaikka purkissa lukisi sama numero... Näin kyllä taitaa olla useilla muillakin merkeillä.

    VastaaPoista
  3. Aika jännä, että sävyn 00 jälkeen tulee vielä sävy 0 :p Onkohan vaalein sävy uudempi lisäys, kuten esim. CC- voiteen kanssa kävi? Sävyä 0 ei löydy ainakaan lähialueeni kaupoista jostain syystä. Noh en tulisi muutenkaan ostamaan sitä, koska meikkivoide aiheuttaa näppyjä :/
    Kiitos Noora lisäyksestä!

    - Laura

    VastaaPoista
  4. Mulle ei oikein sovi Lumenen ihonhoitotuotteet, iho reagoi näppylöimällä ja tämä meikkivoide asettui jotenkin liian paksusti kasvoilleni. Tykkään ohuemmista koostumuksista :) Aionkin jossain vaiheessa tsekata sen aivan uusimman meikkivoiteen, ja tykkäsin kovasti siitä aiemmasta nestemäisestä meikkivoiteesta ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa siltä, että monien iho oireilee Lumenen tuotteista :/ Kummallista. Juu, onneksi jotkut Lumenen tuotteet ovat hyviä, kuten CC-voide :)

      Poista