2. helmikuuta 2018

Tammikuussa loppuneet ja miniarviot


Tänään siis vuorossa viime kuussa loppuneiden tuotteiden esittely. Yläkuvassa kaikki viime kuussa loppuneet tuotteet.


Herbinan Sensitive Hajusteeton Hiuskiinne on ainoa hiuskiinne, jota ole useampaan vuoteen käyttänyt. Tykkään tässä eniten siitä, että se on hajusteeton ja myös siitä, että se ei saa hiuksia tuntumaan tosi kuivalta. Minulla on pelkästään hyvää sanottavaa tästä hiuskiinteestä ja tulen varmasti ostamaan tätä samaa hiuskiinnettä lisää jatkossakin. Käytän hiuskiinnettä kuitenkin sen verran vähän, että en vielä ole tätä hankkinut uudestaan käyttöön.


Pixin Glow Tonic on ehdottomasti yksi parhaista kasvovesistä joita olen käyttänyt. Kyseessä on keminaalisesti kuoriva kasvovesi ja se tuo nimensä mukaan hehkua kasvoille ja tämän ansiosta en ole kuorinut ihoani läheskään yhtä usein kuin ennen. Tämä purkki Glow Toniccia kesti itsellä ahkeralla käytöllä lähes 7kk, mikä on myös loistava juttu.


Garnierin hiusnaamiot ovat olleet minulla käytössä jo useamman vuoden ajan. Tämä Avocado oil & Shea Butter on ehkä lempparini näistä naamioista. Vaikka omat hiukseni eivät kovin kuivat olekaan, tämä naamio saa ne tuntumaan ektrapehmeiltä. Käytän näitä naamioita korkeintaan kerran viikossa. Ainoa ongelma näissä on se, että nämä on pakko harjata hiuksista pois, muuten ainakin omiin paksuihin hiuksiin jää tätä naamiota jonkin verran.


Vichyn Pureté Thermale Fresh Cleansing Gel on loistava kakkosputsari kasvoille. Tämä tuoksuu mukavan raikkaalta ja se näyttääkin mukavalta. Tämä saa kasvot tuntumaan ekstrapuhtaalta ja pidin tästä putsarista kovasti ja varmasti ostan sen taas jossain vaiheessa uudelleen.


Käytin loppuun myös minikokoisen Anastasia Beverly Hills kulmageelin. Isompikin versio menee roskiin, koska se on mennyt vanhaksi ja haisee hieman hassulta. Tämä kulmageeli on todella tehokas, mutta se on sen verran kallis, että en varmaankaan hanki sitä käyttöön uudelleen.


Joululahjaksi saamani minikokoinen Kiehl's Ultra Facial Cream kului loppuun erittäin nopeasti. Tämä kasvovoide on nimittäin ihanan paksua ja kosteuttavaa, mutta samalla mukavan tuntuista iholla joten käytin tätä sekä niinä päivinä kun en käyttänyt meikkiä ja myös öisin. Tätä voidetta minulla on ollut täysikokoisena useamman kerran aiemmin ja varmasti hankin sen vielä uudelleenkin. Suosittelen tätä voidetta sekö kuivaihoisille, että rasvoittuvalle iholle esim. yövoiteeksi.


Kiehl's Creamy Eye Treatment näyte tuntui silmien alla mukavalta ja tämä voide oli tosi paksua ja kosteuttavaa mutta en varmaankaan osta tätä täysikokoisena, koska se ei tuntunut mitenkään erityiseltä verrattuna muihin testaamiini silmänalusvoiteisiin. Tämä voide oli väriltään vihreää, mikä oli aika jännä lisä.


Lumenen Deep-Cleansing Mineral Scrub on ihan hyvä ihonkuorinta, jota olen yrittänyt käyttää loppuun jo jonkin aikaa. Kuorin ihoani nykyään harvoin, joten käytin tätä korkeintaan kerran viikossa. Testasin kerran erästä Kiehl'sin erittäin pienirakeista kuorintaa (Epidermal Re-Texturizing Mirco-Dermabrasion) ja se oli sen verran loistava kuorinta, että en voi kutsua muita koirintoja edes hyviksi sen testauksen jälkeen :p Tämä Lumenen kuorinta on siis ihan kiva.

Oliko mukana tuttuja tuotteita?

Muistathan osallistua Colourpop arvontaan! Arvonta loppuu ensi maanantaina. Arvontaan pääset täältä.

- Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti